tiistai 24. maaliskuuta 2009

Käytännön asioita etiäpäin...

Ennen Jakartaan siirtymistä on hyvä laittaa rokotukset kuntoon ja käydä perusteellisessa terveystarkastuksessa, joten tänään tuli laitettua se rumba käyntiin. Aamulla ensimmäistä kertaa Forumin Mehiläisessä ja verikokeessa käynti oli ensimmäisenä vuorossa. Virtsanäytteen otto tosin jäi kotona suoritettavaksi, koska se kuulemma on hyvä tehdä ensimmäisenä aamulla herätessä ja sitten sen voi kiikuttaa Mehiläiseen analysoitavaksi.

Tuli varattua samalla myös rokotusajat ja terveystarkastus, joten kolme kertaa vielä kevään aikana tulee käytyä Forumissa. Siihen on hyvä samalla yhdistää vaikkapa Lasipalatsin kahvilassa aamupalalla käynti, kuten tänään! Lohiruisleipää, kahvi ja munkki sekä appelsiinimehu, njam. Ei ollut kiire kiirehtiä toimistolle...

Tänään tuli vietyä myös uusi passihakemus vetämään, joten sekin asia on hoidossa, lista lyhenee huimaa vaihtia! ;)

Lisäksi tuli selviteltyä, että nykyistä firmaa voisi vielä nyhtää silmälasien lissien ja näöntarkastuksen verran, ne kun korvataan työntekijöille ilmaiseksi kahden vuoden välein.

Eilen tuli opiskeltua jonkin verran bahasa Indonesiaa (numeroita, hedelmiä, taksisanastoa ja kerrattua perusjuttuja) ja laiteltua myös noobie-viesti expat foorumille, sieltä oli ainakin yksi vastaus jo tullutkin tämän päivän aikana. Joku John englannista on myös muuttamassa Jakartaan perheensä kanssa elokuussa, joten täytyypä laitella viestiä takaisinpäin...

Eipä tässä muuta, töihin voisi hommata intistä tutun tj-kamman, sen verran vähiin alkaa käydä tuo oravanpyörässä roikkuminen. Toisaalta aika hankala tilanne, kun tietää, että on lähdössä ja pari kuukautta pitäisi vielä roikkua toimistolla abouttirallaa. No tänään pienenä hupina oli tomistoon tuodun minigolffin peluu ja jopa pomon kanssa sitä siinä hetki naatiskeltiin. Ei se ole aina niin vakavaa noissa corporaatioissakaan se työnteko ;)

Ai kumpi voitti? No annoin pomon vielä voittaa...niin ja Indonesiassa on kuulemma aasian parhaat golf-kentät, joten ei muuta kuin treenaamaan siellä lisää! Ja edullista pitäisi myös olla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti