perjantai 24. syyskuuta 2010

Hei kaikille!

Blogini Tunnelmia Jakartassa päivittyy jatkossa omilla kotisivuillani, voit myös rekisteröityä sivuston käyttäjäksi, jolloin voit kirjoittaa kommentteja blogi kirjoituksiini omilla tunnuksillasi.





Kiitos kaikille compumimo.blogspotin lukijoille ja toivottavasti luette jatkossa yhtä ahkerasti uuden näköistä blogianikin!

Kommentteja saa laitella rohkeasti!

Terveisin, Mikko

torstai 23. syyskuuta 2010

Perjantai 24.09.2010

Eilen kävin uimassa stadionilla, slovakialinen Marek sattui samaan aikaan paikallle, joten treenasimme yhtäaikaa. Sattui hassu, mutta ei niin miellyttävä tapahtuma, nimittäin kissa oksensi auki olleeseen laukkuuni ja sen jälkeen tämä kissa soi omia oksennuksiaan aamulla vielä puhtaana olleilta vaatteiltani. Siinä meni vaihtovaatteet, joten takaisin menin vanhoilla kuitella ja märillä uikkareilla. Verkko-opinnot ovat myos alkaneet tällä viikolla ja olen osallistunut oppismisympäriston koulutukseen sekä tehnyt ensimmäiset esittely tehtävät kursseille. Olen lukenut materiaalia ja ensmmäinen varsinainen tehtävä tulee olla palautettuna ensi viiikon perjantaina. 2-3 sivun essee... Tänään olen ollut kirjastolla vapaaehtoisvuorossa ja iltapäivällä meillä on tapaaminen IT-ryhmän jäsenten kanssa. Tarkoitus käydä läpi IT-ryhmän toimintaan liittyviä asioita. Tästähän tulee melkein kokonainen tyopäivä.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Perinneyhdistyksen tervetuliaistilaisuus

Tänään aamulla kävin Heritage Societyn joka syksyisessä tervetuliaistilaisuudessa, joka pidettiin Erasmus Huis nimisessä rakennuksessa tässä meidän lähellä. Pystyin itseasiassa kävelemään sieltä takaisin kotiin, ehkä noin 1,5 km matka.

Paikalla oli paljon jäseniä (kotirouvat päihittävät kotiherrat kyllä aivan sata nolla). tietoa yhdistyksen toiminnasta, jokaisella osastolla oli oma pöytänsä, jotka promosivat toimintaansa ja koittivat haalia uusia jäseniä ja vapaaehtoisia toimintaan mukaan. Suosituin osasto näytti ehdottomasti olevan Explorer, jonka rekistöröitymispisteeseen oli pitkät jonot.

Juttelin lähinnä kirjaston ja IT-osaston jäsenten kanssa, ja sovittiin IT-osaston vetäjän Terryn kanssa, että rupan ensi viikosta lähtien avustamaan myös IT-työssä, lähinnä webbi-sivujen ylläpidossa ja päivittämisessä ja olemalla mukana kehityksessä alkuvaiheesta asti, kun yhdistys saa tässä syksyllä uudet sivut.

Tämän päiväisessä tilaisuudessa oli kahvitarjoilu, presentaatio yhdistyksen toiminnasta sekä sumatralainen Batak-tanssiesitys, josta alla olevat kuvat ovat.










Macanin tunnelmia ja kuvia...



Vietimme viime viikonlopun siis Pulau Macanilla, Jakartan lähellä sijaitsevalla pienellä saarella. Paikkaa voisi mielestäni kutsua jo trooppiseksi paratiisisaareksi, sen verran makea paikka on kyseessä.

Pääsimme lauantaiaamuna pikaveneen kyytiin yläkannelle ja nautimme raikkaasta meri-ilmasta ja maisemista matkalla kohti Macania. Saari on todella idyllinen ja pieni ekoystävällinen saari, viikonlopun aikana majoituksessa oli ehkä noin 20 henkeä.

"Hotellihuoneet" olivat eksoottisia, aivan rannan tuntumassa sijaitsevia bambusta rakennettuja majoa, joista on upeat maisemat merelle. Ei seiniä eikä ilmastointia, ainoastaan katto, bambuverhot ja moskiittoverkko suojana. Tuuletin olisi ollut käytettävissä, mutta emme käyttäneet sitäkään, säästimme oikein kunnolla sähköä. Vessat ja suihkut olivat yhteiskäytössä.

Nukkuminen oli itsellä hieman hikistä puuhaa, raikkaan merihenkisen tuulahduksen keskellä yötä antoi myös saaren yli kulkenut saderintama.

Ruoka oli joka kerta todella hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Snorklasimme kolme kertaa ja paras snorklaus oli ehdottomasti suoraan veneestä mereen pulahtaminen ja seurattiin porukalla riuttaa ja hienoja korelleja melkein tunnin ajan. Välillä sukeltelin korallien ympäri hengitystä pidättämällä 3-5 metriin.

Paikallisesta laituribaarista nautimme lauantai-iltana paikallista trooppista sangriaa ja muutama kylmä bintangikin siinä meni maisemia ihaillessa ja juttelimme paljon yhden kanadalaisen miehen ja hänen tsekkiläisen vaimonsa kanssa (vaimon, joka kuulemma vihaa Jakartaa).

Törmäsimme saarella myös liskoihin, ampiaisiin ja kissoihin, mutta tiikereitä ja apinoita ei näkynyt. Vedessä uiskenteli myös paljon trooppisia kaloja, joista yksi pääsi naukkaisemaan mehevän palan jalastani..no ei vaan, mutta ihan mukavan kokoiset naarmut tuli jalkaan.

Mahtava paikka kaikenkaikkiaan ja ainoastaan parin tunnin matkan päässä Jakartasta. Hieman tyyris, mutta täysin hintansa arvoinen viikonloppu. Paljon raitista ulko-ilmaa, upeita maisemia ja aktiviteettiä, tuuletusta päähän Jakartan savusumujen ja liikenneruuhkien keskeltä.


Trooppisella paratiisisaarella sijaitseva laituribaari. Local Bar. Talon erikoinen, Tropical Sangria.

Chillailua kumiveneellä laiturin tuntumassa.

Näkymä "hotellihuoneen" ikkunasta.


Näkymä "hotellihuoneen" parvekkeelta.


perjantai 17. syyskuuta 2010

Trooppiselle paratiisisaarelle

On tullut aika taas jättää Jakarta hetkeksi ja paeta trooppiselle paratiisisaarelle, puolentoista tunnin venematkan päähän Jakartan satamasta. Lähdemme aamulla seitsemältä kohti Marina Ancolia ja venekuljetuksen olisi tarkoitus lähteä kahdeksalta kohti idyllistä Pulau Macanin saarta.

Reissun hintaan kuuluu mm. venekuljetukset, kaikki ruuat ja alkoholittomat juomat sekä majoitus rannalla meren äärellä, majassa ei ilmastointa eikä seiniä, hyttysverkko suojana... Eksoottista varmasti!

Palaamme takaisin Jakartan hulinaan sunnuntaina iltapäivästä. Kuvia luvassa myöhemmin!

Linkki Pulau Macanin kotisivuille:


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Idul Fitriä juhlittu ja autolla kruisailtu


Vietimme Idul Fitriä Jakartassa, liikenteessä oli normaalia huomattavasti hiljaisempaa ja monet paikat olivat myös kokonaan kiinni perjantaina ja lauantaina. Perjantaina kävimme Ambin talolla Pulomas nimisellä alueella kahvilla ja syömässä, tapasimme myös Ambin vanhemmat ja sukulaisia, jotka olivat kokoontuneet viettämään Idul Fitriä. Ennen lähtöä olimme printanneet kartan ja kysyneet hieman Ambilta neuvoja, kuinka löydetään perille kätevästi.

Onnistuimme ajamaan siis Itä-jakartaan ja takaisin, takaisinpäin tullessa toki eksyimme muutaman kerran, mutta onnistuimme suunnistamaan takaisin kotiin kuitenkin sulavasti seuraamalla tuttujen alueiden kylttejä. Kävimme myös kruisailemassa Ambin talon lähellä Kelapa Gading nimisellä alueella, jossa sijaitsee mm. Mall of Indonesia. Mukavaa oli itse päästä auton rattiin ja vähän kruisailemaan uusille alueilla, missä emme olleet vielä käyneet aikaisemmin edes kuskin kanssa.

Lauantaina kävimme kuntosalilla, jonka jälkeen ajoimme Plaza Senayaniin lounaalle ja hieman shoppailemaan. Illalla menimme Nooran ja ja Paavon talolle viettämään iltaa, tällä kertaa taksilla, olimme leiponeet osittain valmiiksi voileipäkakun, joka syötiinkin sitten hyvillä mielin 13 hengen voimin. Tässä yhdistettiin Idul Fitri ja Kaisan viimeinen ilta Jakartassa. Ilta hieman venähti, joten sunnuntai menikin sitten lepäillessä.

Kaisa lähti eilen takaisin Suomeen oltuaan kuusi kuukautta Indonesiassa. Tänään on siivottu kämppää ja tutkittu Kaisan jättämiä tavaroita ja vaatteita, voisiko joku vielä käyttää niitä.

Tällä hetkellä voimakasta sadetta ja ukkoskuuroja Jakartan yllä, joten peruimme tämänpäiväisen tenniksen. Salamointia ja iltakuuden rukoukset alkavat jälleen raikua lähistöltä.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Liikenne jumissa, Idul Fitri lähestyy


Viikon kovin puheenaihe kaikkien huulilla on liikenne. Liikenne on eilen ja tänään ollut entistä enemmän jumissa sateiden ja alkavan Idul Fitrin menoliikenteen, mudikin takia. Ihmiset pikkuhiljaa lähtevät kaupungista pois viettämään Idul Fitriä ja nyt siis puhutaan miljoonista ihmisistä, jotka haluavat nähdä perheitään Jakartan ulkopuolella.

Tämän päivän lehdessä oli jo juttua, että useita kymmeniä ihmisiä on kuollut kaupungin ulkopuolella moottoriteillä. Kovat rankkasateet ovat vaikeuttaneet matkantekoa ja varsinkin mopoilijoita on kuollut paljon. Osa voi mielestäni toki syyttää itseään, lähtisitkö sinä ajamaan kovassa rankkasateessa Honda monkeyllä Helsingistä Rovaniemelle koko perhe kyydissä. Vaimo takapenkillä ja lapset ja kapsakit sylissä? Plus tuhatkertainen liikenne ympärillä. Aduh!

Viime vuonna Idul Fitrin aikana liikenteessä kuoli yli 700 henkeä.

Itsekin olen päässyt maistelemaan tunnelmaa liikenteen keskellä eilen ja tänään käydessäni Heritagen kirjastolla vapaaehtoisvuorossa. Eilen paluumatka tuolta noin 4-5 kilometrin päästä kesti kotiin noin tunnin verran ja tänään vielä enemmän, tunti ja vartti taisi hurahtaa ruuhkassa. Sateet ja tulvat vielä pahentavat tilannetta, tänäänkin on satanut kovasti kello yhdestätoista lähtien. Nopeudet ovat todella alhaisia, on tilastoitu että tällä hetkellä Jakartan keskustassa keskinopeus on vain 8km/h!

Aamulla kuski koitti ajaa erästä oikoreittiä, mutta se olikin suljettu, joten jouduimme kääntymään takaisin, pääsin kuitenkin kirjastolle noin 35 minuutissa. Laskeskelin tässä, että kahdessa päivässä olen viettänyt autossa reilusti yli 3,5 tuntia ja matka on edennyt yhteensä alle 20 kilometriä. Kustannustehokasta, eikö?

Jakartasta on tehty laskelmia, että vuodessa hävitään rahallisesti järkyttäviä summia, kun ihmiset seisovat autoissaan ruuhkissa, eivätkä tehokkaina työpaikoilla. Bensaa palaa ja saasteet lisääntyvät. Nyt on onneksi tehty viranomaisten toimesta 17 parannusehdotusta sisältävä lista, jonka toivotaan auttavan epätoivoista tilannetta Jakartassa.

Ennusteethan kertovat, että jos mitään ei tapahdu, vuonna 2012 täällä on täydellinen gridlock, eli kukaan ei liiku enää mihinkään.

Suurin paine on julkisen liikenteen parantamisessa, kuinka saada toimiva julkinen liikenne Jakartaan ja ihmiset käyttämään sitä? Liikenteeseen tuleva mopojen tajuton kasvuvauhti on myös kova huolenaihe täällä, ihmiset tuppaavat mieluummin kulkemaan mopolla, kuin julkisilla, koska siinä voittaa helposti aikaa, ja paljon. Tunnin matka julkisilla sujahtaa mopolla puolessa tunnissa ja tulee kaiken lisäksi paljon halvemmaksi.

Loppuviikosta kaupunki kuitenkin rauhoittuu ja täällä on todella mukavaa ja hiljaista, silloin Jakarta on kuin mikä tahansa normaali kaupunki, välillä suorastaan viihtyisä ajettaessa tietyillä alueilla. Varmasti tulee harjoiteltua autolla ajoa viikonloppuna, kuskikin kun on Idul Fitrin vietossa viisi päivää.

Voisi verrata, että Idul Fitri on vastaava kuin meidän joulu, joten täällä sanotaan Selamat Idul Fitri!

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kirjastosetänä Heritage Societyssä

Olin eilen ensimmäisessä vuorossa vapaaehtoisena kirjastoapulaisena Heritage Societyssä. Matka Senayaniin kesti aamulla 35 minuuttia, kaikkein huvittavinta oli kun 20 minuutissa olimme päässeet asuntoa vastapäätä tien toiselle puolelle. Tämä sen takia, että risteystä ei ole talon kohdalla oikealla päin vaan joutuu tekemään U-käännöksen noin 500 metrin päässä vasemmalla tien tällä puolella ja sitten ajamalla ruuhkassa toista puolta takaisin asunnon kohdalle.

Kirjastossa toimenkuva ensimmäisen päivänä oli olla vastaanotossa, vastailla puhelimeen, leimata lainattavia kirjoja sekä ottaa vastaan palautuksia, postia ja sakkoja myöhästyneistä palautuksista. Ja viedä kirjat tämän jälkeen oikealle paikalla hyllyihin ;) Tutuistuin sääntöihin ja manuaaleihin ja juttelin muutamien jäsenten kanssa, ketkä kävivät kirjastossa.

Työn vaikeustaso: helppo ja rento ;)

Menen maanantaina iltapäivävuoroon ja tiistaina aamuvuoroon, sitten kirjasto on yli viikon kiinni Idul Fitrin takia.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Indonesian Heritage Society

Liityin tänään jäseneksi Indonesian Heritage Society (indonesialainen perinneyhdistys) nimiseen järjestöön, joka toimii Jakartassa. Yhdistys on toiminut jo 40 vuotta ja toimii vapaaehtoisvoimin ja tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden tutustua indonesilaiseen kulttuuriin sekä tukea sitä omalla toiminnallaan.

Kävin tänään aamupäivällä rekistöröitymässä heidän kirjastossaan jäseneksi ja sain hieman koulutusta kirjaston toiminnasta, jossa olisi tarkoitus tehdä vapaaehtoistyötä ainakin pari-kolme kertaa viikossa.

Järjestöllä on myös paljon muuta toimintaa, joihin voisi olla mukava osallistua ja pääsee myös tapaamaan uusia ihmisiä monista eri maista. Jäseniä näytti olevan tällä hetkellä 40:stä eri maasta.

Jäsenet voivat liittyä myös "Explorer"-ryhmiin tai "Study"-ryhmiin.

Explorerit eli retkeilijät tekevät säännöllisiä tutustumisretkiä erilaisille toreille, museoihin tai historiallisiin/kulttuurisiin paikkoihin. Studyt eli opiskelijat puolestaan voivat opiskella tekstiilejä, kirjallisuutta, keramiikkaa, etnisiä ryhmiä, historiaa sekä taidetta.

Yhdistys järjestää myös 2-10 päivää kestäviä kulttuurimatkoja eri puolille Indonesiaa useita kertoja vuodessa.

Jäsenet voivat myös tehdä seuraavaa:

- osallistua luennnoille
- opiskella museo oppaaksi.
- koordinoida ryhmiä
- kirjoittaa/editoida viikottaista uutiskirjettä
- valokuvata
- suunnitella ja marketoida uusia julkaisuja ja tuotteita
- osallistua IT-työhön
- opettaa lapsille kansainvälisissä kouluissa indonesialaista kulttuuria
- opettaa englantia museoiden henkilökunnalle

Aloitellaan kuitenkin varovaisesti tämä homma, eli menen perjantaina aamupäivällä ensimmäiseen vuoroon kirjastoon ja laajennetaan osaamisaluetta sitten jatkossa muiden puuhien suuntaan.

Lisää yhdistyksen toiminnasta heidän verkkosivuiltaan:


Indonesian Heritage Society

Address:
17th Floor, Sentral Senayan 1
Jl Asia-Afrika 8 (adjacent to Plaza Senayan)
Phone: (+62) 21 572-5870
Email: info@heritagejkt.org
Website: www.heritagejkt.org


Nordic Club Jakarta

Parempi myöhään kuin milloinkaan liittyä Nordic Club Jakartaan. Nordic Club Jakarta on nimensä mukaisesti tarkoitettu pohjoismaiden asukkaille, henkilöille jotka työskentelevät Jakartassa ja heidän perheilleen. Jäseniksi voivat liittyä siis suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset sekä islantilaiset.

Nordic Club on vapaaehtoinen järjestö, jonka päätavoitteet ovat yhdistää pohjoismaista yhteisöä Jakartassa järjestämällä erilaisia tapahtumia vuoden varrella, auttaa tulokkaita sopeutumaan uuteen kaupunkiin ja tekemällä paikallista hyväntekeväisyystyötä.

Vuosittainen jäsenmaksu perheeltä on IDR 500.000. Meidän jäsenmaksu on tällä hetkellä menossa meidän kuskin mopin kyydissä klubin presidentille Cipeteen. Takaisinpäin pitäisi tulla jäsenkortti ja infolehtisiä. Lisätietoja englanniksi Nordic Clubin sivuilta:


Loppuvuoden kalenterissa näyttäisi olevan mukavasti ohjelmaa, joihin voisi osallistua.