Selamat sore!
Juttelin tänään naamakirjan välityksellä Ambin kanssa Jakartaan, Ambi on Elinan ja Hetan opiskelijakaveri Saksasta sekä Suomesta. Ambi asuu itä-Jakartassa ja hänellä on kuulemma serkku, joka asuu hotellissa Kuninganin alueella, samalla alueelle, josta me yritämme todennäköisesti löytää asunnon. Joten Ambi lupasi katsella ja auttaa, josko löytyisi jotakin sieltä päin. Mukavaa ja yllättävää apua siis luvassa! Ambi kertoi myös, että ruuhkassa ajaminen on tosiaankin väsyttävää ja suositteli myös asunnon ottamista mahdollisimman läheltä työpaikkaa. Indonesialainen ruoka on kuulemma hyvää ja tulista, siihen tottuminen vie hetkensä. Katukeittiöisä eli warungeista ei välttämättä länsimaalaisen kannata heti ruveta syömään, hygieniataso voi olla vaatimaton.
Muuttoarvioijat kävivät viime viikolla ja arvio muutosta olisi noin 4000 euroa. Mahdollisesti yhdistämme muuton erään toisen suomalaisen pariskunnan kanssa, he ovat muuttamassa samaan aikaan Jakartaan, siinä säästäisi mahdollisesti useita tuhansia euroja. Jos otamme yhteisen muuton, tavarat lähtenevät kesäkuun lopussa liikenteeseen ja perille meno kestää n. 6-8 viikkoa kaiken kaikkiaan. Loppuaika suomessa olisi tarkoitus selvitä vanhoilla tavaroilla, mitkä eivät lähde mukaan tai sitten majoitus hotellissa tai tuttujen nurkissa, tilanne vielä hieman auki.
Lentojakin on jo vähän katseltu ja mahdolliset reitit ovat Frankfurtin tai Amsterdamin kautta. Ihan jees vaihtaa euroopassa ja siitä sitten suora lento Jakartaan, eipähän tarvitse vaihtaa lentoa esim. Singaporessa aikaeron rasittamana.
Terveystarkastus olisi ensi tiistaina ja tällä viikolla tuli käytyä näöntarkastuksessa sekä silmänpaineiden tarkastuksessa. Paineet olivat ok, mutta näkö oli heikentynyt jonkin verran, joten uusien lasien hommaaminen on tässä juuri työn alla. Nykyinen työnanataja korvaa linssit ja kehyksistä tuli 60% alennus, joten hyvä diili. Tarkastukset olivat ilmaisia, lasit valmistuvat ensi viikolla. Kaikki hyöty irti siis työnantajasta, ennenkuin hyppy pois oravanpyörästä tapahtuu.
Tänään soi päivän bändinä Bullet for my Valentine, joka esiintyy kesällä tuska-festareilla. Pikkusisko tuntui ainakin olevan iloinen, kun hänen postiluukustaan tipahti synttärilahjana tiketti tuskan lauantaille!
Scream aim fire!
Sampai bertumu lagi! ( see you again! )
perjantai 17. huhtikuuta 2009
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Rokotukset ajan tasalle
Selamat siang!
Indonesiaan pysyvämmin muuttaville suositellaan seuraavanlaista coctailia: kurkkumätä, hepatitis-A, hepatitis-B, japanin aivokuume, polio, rabies, jäykkäkouristus, lavantauti. Keltakuume rokotusta suositellaan, jos saapuu Indonesiaan maista, joissa keltakuumetta esiintyy. Itselläni tästä kemiallisesta coctailista puutuiu hepatis-B, japanin aivokuume, rabies sekä lavantauti rokotteet, joten niiden piikittäminen alkoi tänään kolmen setillä: hepatitis-B, japanin aivokuume ja rabies ykköset tänään kehoon. Viikon päästä japanin aivokuumeen tehosteen vuoro heti perään ja kuukauden päästä kakkoset kehiin sekä lavantauti ykkönen. Siinä välissä kerkiän vielä käymään terveystarkastuksessakin, joten tulee aika monta käyntiä keskustassa Forumin Mehiläisessä tässä kevään aikana.
Muutama viikko sitten olin jo kerinnyt käymään verikokeessa ja tänään kiikutin vielä virtsanäytteenkin laboratorioon. Verikokeissa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, jotkut arvot saattoivat ollan ihan pikkaisen korkealla. Ainoa, mikä oli korkella, oli verenpaineet, niitä tartteisi saada pikkaisen alaspäin. Lisäksi tohtoritäti suositteli, että olisi hyvä käydä vielä näöntarkastuksessa sekä silmänpaineiden tarkastuksessa ennen lähtöä. Hammaskalustohan on jo hoidettu kuntoon hyvissä ajoin tuossa vuodenvaihteen jälkeen.
Indonesiassa on malaria riski koko maassa ympäri vuoden, mutta malari riskiä EI ole tai se on hyvin pieni isoissa kaupungeissa, Jakartassa sekä Javan ja Balin turistikohteissa. Joten me emme tarvitse malarialääkitystä Jakartassa, mutta tilanteen mukaan sieltä matkustattaessa muualle joudumme sen ottamaan. Moskiitoilta on hyvä suojautua pitkähihaiselle vaatetuksella sekä erinäisellä hyttyskarkoitteilla sekä voiteilla. Yöllä hyvä käyttää moskiittoverkkoa, riippuen toki minlälaisessa mestassa punkkaa ja missä päin maata. Moskiitot levittävät mm. dengue kuumetta, johon ei käsittääkseni ole rokotusta olemassa.
Muita terveydellisä riskejä voivat olla mm. bilhartsioosi (trooppinen halkiomatotauti), jo mainittu dengue kuume sekä filariaasi (tropiikissa esiintyvä rihmamatojen aiheuttama tauti).
Että näillä mennään ja terveenä pysytään, ellei järkyttävä turistiripuli pääse yllättämään, ensimmäisen kuukauden aikana ei varmaankaan kannata heti mennä päivittäin syömään katukeittiöistä sitä älyttömän halpaa ja hyvää ruokaa, vaan malttaa mielensä ja antaa elimistön tottua olosuhteiseen ja kuumuuteenkin.
Nyt lukemaan erilaisista neuloista eli jatkuu Anthony Kiediksen Arpikudoksen lukeminen, tohtoritäti määräsi nimittäin lepopäivän töistä tämän aamuisten rokotteiden ottamisen jälkeen, kun oli pientä flunssaakin pohjalla. Ihan hyvältä tämä olo ainakin vielä tuntuu, ei ole tullut mitään oireita. Ja oloa voisi vielä vaikka parantaa kirjan lukemisen jälkeen pienillä päikkäreillä.

torstai 2. huhtikuuta 2009
Aktiviteettejä paikan päällä
Minulta on monesti kysytty viime aikoina, mitä oikein aion tehdä Indonesiassa, kun työlupaa ei lainsäädännöllisistä syistä ole mahdollista saada. Tässä muutama vaihtoehto, Jakartassa voi mm. opiskella englantia tai bahasa indonesiaa IALF:ssa (Indonesia Australi Language Foundation) tai sitten harrastaa kaikenmoista urheilua ISCI:llä (International Sports Club of Indonesia).
Kieliä voi opiskella esimerkiksi kaksi kertaa viikossa iltaisin parin tunnin ajan tai tehokursseilla arkisin joka päivä yhdeksästä kolmeen vaikkapa kahden-tai neljän viikon ajan. Esimerkiksi kahden kuukauden ajalle jaksoittuva 40 tunnin aloituskurssi kurssi maksaa n. 100 euroa. Siitä voi sitten jatkaa monilla jatkokursseilla pitemmän kaavan mukaan niin paljon kuin intoa vaan riittää.
Sporttiklubilta löytyy vuosijäsenyyttä, viikko-tai viikonloppujäseyyttä tai voi käydä ihan vaan kokeilemassa kertahinnoillakin vaikkapa tennistä, sulkapalloa, kössiä, juoksua, biljardia, koripalloa, jalkapalloa, rugbyä, uintia, kuntosalia, purjehdusta(tekojärvi??)...tänne näyttäisi olevan liittysmaksu 200 euroa ja vuosimaksu 500 euroa. Halvemmalla toki pääsee, jos muuttaa asumaan sellaiseen kerrostalokompleksiin, mistä löytyy omasta takaa vastaavat systeemit uima-altaineen, kuntosalit ja juoksuradat!
Muuttovalmistelut ovat edenneet tänään sen verran etiäpäin, että murtaudun omaan kanahäkkiin (lukko oli mäsänä) ja kiikutin alakertaan sieltä rikkonaisen kiikkustuolin, joka pistettiin lopullisesti pakettiin sahalla ja raaalla käsivoimalla yhteistuumin. Nyt siellä kanahäkissä on enää kaksi patjaa, joille on jo alustavasti sovittu noutaja tässä kevään aikana. Niin saa sitten seuraava vuokralainen viimeisen päälle tyhjän kanahäkin omille romuilleen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)