Sukelluskuvia Pulau Sepalta

Tässä Dennyn ottamia sukelluskuvia Pulau Sepan sukellusreissulta 7.elokuuta 2010. Olimme täällä sukeltamassa neljä sukellusta Pasin kanssa ja tässä ollaan noin 15 metrissä ja kaikki OK. Veden lämpötila +29, näkyväisyys hieman alle 10 metriä.

Mikko

Pasi

Tiistai 31.08.2010

Tänään en keksinyt mitään otsikkoa höpinöille, joten laitoin ainoastaan päivän ja päivämäärän ;)

Helena lähti eilen iltapäivällä Etelä-Afrikkaan harjoittelijaksi, meidän kuski kävi Kaisan kanssa heittämässä hänet lentokentälle. Saatiin ennen lähtöä asennettua Helenan läppäriin uusi Ubuntu käyttöjärjestelmä hajonneen Windows Vistan tilalle ja kikkailtiin Wlan-korttikin toimimaan. Kaisa asuu meillä vielä vajaat parisen viikkoa. Kaisa ja Helena ovat olleet siis täällä Jakartassa työharjoittelussa puoli vuotta.

Kuskille ja kotiapulaiselle maksettiin siis tässä kuussa ylimääräinen kuukauden palkka, Ramadan bonus, koska he ovat olleet meillä töissä kokonaisen vuoden. Tämä on maan tapa, bonus maksetaan kuulemma yleensä pari viikkoa ennen Ramadanin päättävää Idul Fitri juhlaa. Niin joo, kohtahan se kotiapulainen pakenee maalle pariksi viikoksi juhlistamaan Idul Fitriä ja tapaamaan perhettä ja sukulaisia.

Olisittepa nähneet kuskin naaman kirkastuvan, kun kerroin hänelle bonuksesta, oli oikein iloinen veikko sen jälkeen. Ilmeisesti hänellä on nyt ollut riittävästi rahaa ostaa käytetty mopo, koska tänään hän kertoi asiasta ja pääsee nyt tulemaan töihin noin 45-60 minuutissa hieman ruuhkista ja sateista riippuen.

Kuski kävi viime viikolla myös korjaamolla ja autoon vaihdettiin etujarrupalat, hintaa tuli töineen vajaat 80 euroa. Kuski käy aina myös pyydettäessä tankkaamassa auton. Kätevää palvelua.

Tänään aamulla pelattiin nelinpeliä tenniksessä Paavon ja Nickin kanssa, sen jälkeen mentiin Kaisan kanssa uimastadionille uimaan kilometri. Uimastadion on todella mukava paikka, siellä on hiljaista, ei kuulu liikenteen melu ja näkyy jopa viheralueita, puita ja pensaita. Ja samalla saa mukavasti aina vähän lisää rusketusta, kun tunnin verran uiskentelee altaassa. Sisäänpääsymaksu on euron verran, joten ei tule kovin kalliiksikaan stadionilla käynti.

Elokuinen lauantai

Eilen kävimme Leilan kanssa lounaalla Trattoriassa, Leila lähtee parin kuukauden päästä pois Jakartasta. Oli maukasta italialaista pizzaa jälleen kerran.

Helena ja Kaisa tuliva tänään meille majoittumaan, illalla menemme Dinin luokse syömään heidän talolleen, kun tämä on Helenan viimeisiä iltoja Jakartassa. Tänään aamulla kävin FF:n spinning tunnilla.

Sporttia sporttia

Olen tällä viikolla vatsataudin jälkeen päässyt hyvään vauhtiin urheilun saralla. Sunnuntaina viisi kilometriä juoksua alakerran juoksumatolla, maanantaina kilometri uintia stadionilla, tiistaina tunti kuntosalia peruuntuneen tenniksen tilalla.

Eilen viisi kilometriä juoksua FF:n (Fitness First) matolla ja illalla tunti ohjattua joogaa alakerran jumppasalilla. Tänään pari tuntia tennistä poikien kanssa. Kunto kohenee siis jälleen kovaa vauhtia.

Pyöräilyä olen käynyt treenaamassa FF:n spinning tunneilla silloin tällöin, eilen välähti mieleen, että eiköhän sinne saliin voi mennä treenaamaan ihan itsekseenkin vaikka keskellä päivää, kuulokkeet vaan korville ja menoksi.

Saimme tällä viikolla myös uudet hienot "First Club" kortit FF:ltä, kun olemme olleet maksavia jäseniä jo vuoden verran. Uusia etuja - viikonloppuisin saa viedä kavereita ilmaiseksi FF:n tiloihin treenaamaan.

Ramadan aatoksia

Nyt on menoillaan muslimien pyhä kuukausi, Ramadan. Meidän kotiapulainen käy meillä töissä kolme kertaa viikossa kello 9-17 ja nyt hän siis tekee töitä koko päivän syömättä ja juomatta.

Itseasiassa päivän lehden mukaan Jakartan alueella kunnon muslimit saavat syödä ja juoda aamulla noin ennen kello 04.40 ja rikkoa paaston kolme minuuttia vaille kello iltakuuden. Pitkä päivä, sanon minä. Tupakoitsijat eivät edes saa tupakoida tällä välillä.

Hieman käy kotiapulaista sääliksi, kun kotiapulainen käy meille kaupassa ostamassa herkkuja, tekee ruuan ja siihen päälle vielä herkulliset trooppiset mehut jääkaappin kylmenemään. Sitten me syömme ne suunnilleen hänen vieressään. Mutta toivottavasti tämä kaikki on vaan normaalia hänelle!

Kuskista olen huomannut Ramadan aikana, että ihan niin skarppia ei ole toiminta ollut, kyllä se paasto varmasti vaikuttaa jonkin verran konkareihinkin. Liikenne täällä on alkanut mennä solmuun jo iltapäivällä kahden-kolmen aikoihin, kun kaikki alkavat suunnistaa kotia kohti rikkomaan paastoa.

Ramadan päättyy Idul Fitri juhlaan, jolloin meidän kotiapulainen lähtee maalle tapaamaan perhettään. Kaksi viikkoa ilman tehotätiä, mitenköhän sitä pärjätään. Ou nou. Ja tänä vuonna maksetaan kuskille ja kotiapulaiselle ylimääräinen kuukauden palkka, koska he ovat nyt olleet meillä töissä yhtämittaa vuoden verran.

Miedossa vatsataudissa

Tuli syötyä Belitungilla sen verran paljon indonesialaista ruokaa tulisilla mausteilla, että nyt olen ollut kolme päivää sanoisinko miedossa vatsataudissa. Vatsaa on kiertänyt ja vääntänyt ylösalaisin ja tyhjennyksellä on joutunut käymään varsin usein. Hikeä ja pientä lämpöä sekä kolotusta siellä sun täällä. Yhdistetty kesäflunssa? Kotikonstein tämä onneksi näyttäisi menevän ohi, tänään olo on jo parempi. Nappia on vedetty naamariin, on imocuria, maitohappobakteeria, buranaa, tolak anginia sekä magnesiumtablettia. Ööh, auttaakohan viimeinen mitään? Ulosteen koostumus, sanoisinko hernekeittomaisen keltainen pahimmillaan ;)

Lomailua Belitungilla

Olimme kolme päivää lomalla Belitung nimisellä saarella, joka on melko tarkkaan Jakartasta pohjoiseen 50 minuutin lentomatkan päässä. Belitung on kuuluisa isoista kauniista valkoisista hiekkarannoistaan ja upeista pienistä saarista sekä turkoosinvärisestä merestä. Belitungin saarta ei ole vielä turismi päässyt pilaamaan, eikä siitä löydy esimerkiksi vielä tietoa Lonely Planetin viimeisimmistä versioista. Lentomme oli Batavia Airilla ja kentältä 35 minuutin ajomatka läpi ei minkään länsirannikolle Bukit Berahu nimiseen resorttiin.

View Larger Map

Meidän mökki oli tämän näköinen, oikein mukava pikku mökki 10 metrin päässä rannasta ja naapureita ei kolmen päivän aikana juuri näkynyt. Saatiin joka päivä mukavaa kuntoilua myös, hotelli sijaitsi suhteellisen jyrkässä rinteessa, mutta mökit alhaalla rannassa, joten kapusimma joka päivä moneen kertaan 84 askelmaa ylös sekä alas. Tehokasta mäkitreeniä siis!

Ylhäältä ulkoilmaterassilta oli hulppeat näkymät merelle, suorastaan elokuvamaiset. Söimme täällä yhtä kertaa lukuunottamatta joka päivä. Palvelu toimi hieman puolivaloilla ja loppulomasta myös ravintolan menu alkoi tökkimään, koska tarjolla ei ollut kuin indonesialaista ruokaa. Tämä tarkoitti siis sitä, että aamupalaksikin joutui joka aamu vetämään riisiä ja kasviksia (nasi goreng/mie goreng) teen tai kahvin kera. Ruoka oli kyllä hyvää ja halpaa, kunnes viimeisinä hetkinä itsellä alkoi ruoka tökkimään ja orastava vatsatauti iskemään, jolloin ruoka ei enää oikein uponnut alas.

Aamupala. Tökstöks. Missä hedelmät, paahtoleivä, mehut??? No mehuja sai onneksi ostaa, jos varastosta sattui löytymään niitä ;)

Näkymä resortin ravintolasta.

Ensimmäinen päivä otettiin rennosti, luettiin kirjoja, makoiltiin ja uitiin vaan rannalla, joka näytti alla olevan kuvan mukaiselta. Tuli melkein poltettuakin itseni, ei meinannut 30 suojakertoiminen aurinkorasva riittää.

Mökki näytti sisältä tältä, voisi melkein luulla pieneksi suomalaiseksi mökiksi. Ilmastointi löytyi, paikat olivat kosteita ja vessan lavuaari vuosi suoraan ämpäriin. Suihkusta tuli tällä kertaa kuumaa vettä, voisi sanoa hyvinkin kuumaa, ennenkuin saatiin sopivat säädöt kohdilleen.

Maanantai-iltana alkoi paikallaan olo jo hieman ahdistamaan, joten järkättiin tiistaille veneajelu ja snorklausretki. Saimme oppaaksemme Kokon, joka ajelutti meitä veneellään viitisen tuntia lähisaarilla. Belitungilla on TODELLA hienot maisemat, upea vesi ja paljon pieniä saaria, kallioita ja kiviä, joita ihailimme. Kävimme myös saarella, jossa oli majakka ja jonka huipulta oli todella mahtavat maisemat turkoosinvärisen kristallinkirkkaan vesistön yli.

Täältä löytyi myös rannasta kuollut iso kilpikonna, mikä oli hieman ikävä nähdä.

Snorklatessa näkyi upeita korelleja, ei niinkään paljon tällä kertaa fisuja. Otin Pasin jättämällä kertakäyttökameralla vedenalaisia kuvia yhden filmirullan verran, täytyypi kehittää rulla ja katsoa tuliko onnistuneita otoksia. Opettelin myös sukeltamaan pidättämällä hengitystä syvemmälle ja hyvin tuntuikin homma luonnistuvan.

Belitungilla on paljon graniittikiviä, joita ihmeteltiin, että miten ne ovat tänne muodostuneet?

Näkymä majakan huipulta.

Oppaamme Koko ja vene.

Riippumatossa paratiisisaarella!

Belitungia ei ole vielä turismi päässyt pilaamaan ja toivottavasti siitä ei ikinä tulekaan seuraavaa Balia. Potentiaalia kyllä olisi, mutta paikallisella hallituksella ei kuulemma ole suurta halua valtavaan turismin lisäykseen. Hyvä niin, niin ne harvat, ketkä osaavat paikkaan suunnistaa, saavat nauttia rauhasta ja upeista trooppisista maisemista vielä pitkään.

Tohtori Moilanen Jakartassa

Pasi oli meillä kylässä ja lomalla sukellusviikonlopun jälkeisen viikon. Kerittiin tehdä paljon asioita Jakartassa viikon aikana. Maanantai tosin meni aika pitkälti huilaillessa kämpillä, oltiin sukelluksien jälkeen aika kuitti, käytiin vaan lounaalla ja kahvilla lähialueella. Tiistaina meillä oli sitten kaupunkikierros, käytiin tutustumassa Monasiin, Jakartan katoliseen kathedraaliin sekä kaakkois-aasiaan suurimpaan moskeijaan, Masjid Istiqaliin.

Keskiviikkona käytiin uimassa kilometrin verran stadionilla, syömässä Marekin kanssa lounasta mehikolaisessa, kallista ja ei niin hyvää ruokaa. Ajeltiin myös hieman kartingia, jossa sain molemmat kantapäät auki, ei olisi kannattanut ajaa sandaaleilla. Illalla oli sitten Paavon syntymäpäivät juhlat, kävimme syömässä korealaisessa sekä jatkojuhlat oli Paavon talolla.

Torstai oli jälleen huilipäivä, mutta perjantaina teimme road tripin Bogorin taakse, kävimme Taman Safarissa ihastelemassa jellonia ja muita karvaisia kavereita. Löysimme myös alueen perältä 50 metriä korkean vesiputouksen. Ajelimme tämän jälkeen ylös serpentiinitietä vuoren huipulle Puncak nimiseen paikkaan, jossa söimme lounasta hienossa näköalaravintolassa. Täällä oli oikeasti jo hieman vilu pelkässä t-paidassa ja shortseissa, sen verran korkealla oltiin. Puncakissa on paljon tee-viljelmiä, joiden rinteillä pääsee myös kävelemään.

Lauantaina testailsiin sitten hieman kuntopuolta ja vedettiin Cooperin testi alakerran kuntosalin juoksumatolla. Minulle napsahti meidän ikäluokassa erinomainen tulos ja Pasille hyvä. Eli ollaan oikein hyvässä kunnossa. Käytiin vielä lounaalla italialaisessa ennen Pasin lähtöä lentokentälle ja takaisin Suomeen päin.

Alla muutamia kuvia viikon varrelta (9-14.8.2010):

Pasin viimeinen ilta Jakartan yllä.

Näköalaravintola Puncakissa.

Tee-viljelmiä Puncakissa.

50 m korkea vesiputous Taman Safarissa.

Pojat viileän veden äärellä.

Kaveri ottaa leppoisasti olonsa...

Jellona Taman Safarissa.

Vauhdin huumaa karting-radalla. Parhaat kierrosajat, minä 34,3, Pasi 34,8.

Kartingin jälkeen oli Pasillakin jo hiki.

Kaupunkikierroksen jälkeen kävimme lounaalla Jalan-Jaksalla Pappa Cafeessa, jossa vedettiin aidot indonesialaiset nasi gorengit.

Pasi kääntymässä muslimiksi...? Ei vaan, kuva Masjid Istiqalin sisäpihalta, jossa saimme oppaan kanssa käydä tutustumassa moskeijaan. Pasin piti käyttää kaapua, koska moskeijassa ei ole sallittua kulkea shortseissa.

Sukellusta Pulau Sepalla

Kävimme siis viime viikonloppuna Pasin kanssa sukeltamassa Pulau Sepalla neljä sukellusta. Pulau Sepa sijaitsee 1h 40min venematkan päässä Jakartan satamasta. Vene lähti aamukahdeksalta liikkeelle ja siihen mahtui ehkäpä noin 50 ihmistä mukaan.

Jakartan edustalla vedessä oli paljon roskia ja veneen moottoreita jouduttiinkin sammuttamaan välillä ja irrottamaan ylimääräiset roskat niistä pois. Mitä kauemmas merelle päästiin, sitä kirkkaammaksi ilma kävi ja kohti olimmekin jo "paratiisisaarella".

Ensimmäinen sukellus oli heti melkein kohta veneen saavuttua laituriin, ihmeteltiin siinä alkuun vähän varusteita ja kuunneltiin divemasterin ohjeet, miten sukelluksen olisi tarkoitus mennä. Ensimmäinen sukellus oli laiturilta veteen ja pysyteltiin koko ajan noin 15 metrissä. Pasi ei ollut sukeltanut kuuteen vuoteen ja itselläkin taukoa helmikuusta, joten ensimmäinen sukellus meni vähän harjoitellessa. Näkyvyys ei ollut mitenkään mahtava tällä ekalla sukelluksella, ehkä reilusti jopa alle 10 m pahimmillaan.

Toinen sukellus lauantaina oli lounaan jälkeen ja mentiin sukelluspaikalle veneellä noin kymmenisen minuuttia. Päästin siis kierähtämään veneestä veteen varusteet päällä. Näkyvyys parani huomattavasti ja nähtiin paljon hienoja korelleja ja kaloja jälleen noin 15 metrin syvyydessä. Veden lämpötila molempina päivinä 29 astetta. Toiminta veden allakin alkoi olla molemmilla kohdillaan, korvien kanssa ei ollut mitään ongelmia ja oikeat sukellusasennotkin alkoivat pikkuhiljaa löytyä.

Päivän päätteeksi ajeltiin takaisin laituriin, purettiin kamat ja siirryttiin lomatunnelmiin mökkiä ja rantaa kohden.

Pulau Sepan saaren pystyy kiertämään jalan noin vartissa, joten kierrettiin se ja otettiin valokuvia. Makoiltiin myös rannalla ja otettiin muutama olut ennen illallista. Pasi löysi rannalta myös kookospähkinän!

Salainen ranta Pulau Sepalla.

Mökki.

Sunnuntaina ensimmäinen sukellusta oli heti aamulla kahdeksalta. Ajeltiin veneellä noin vartin päähän saaresta ja vedettiin hyvä sukellus, syvyyttä n. 15-17 metriä ja näkyvyys parempi kuin lauantaina. Meitä oli sukeltamassa yhteensä kuusi tyyppiä, alla kuvassa iloiset indonesialaiset sukellusveijarit. Oikeanpuoleinen heppu oli meidän divemaster. Vasemmanpuoleiselta kaverilta odotetaan valokuvia Pasin sähköpostiin veden alta.

Orpokodissa vierailu

Hyvää Jakartan aikaista iltapäivää, arvoisa lukija. Tänään oli herätys 6.45 ja lähdettiin ennen kahdeksaa Dinin kanssa liikenteeseen kohti Kemangissa sijaitsevaa orpokotia. Kuskilla oli tullut aamulla äkkilähtö kotonta, hän oli jostain syystä huomannut lähettämäni tekstiviestin vasta aamulla, jossa olin pyytänyt häntä tulemaan ala-aulaan 7.30, joten hän myöhästyi hieman sovitusta ajasta.

Vierailun tarkoitus oli lahjoittaa orpokodille hieman syötävää ja juotavaa ja lisäksi luovutin vanhan salibandymailani kera neljän pallon, joilla lapset voivat sitten takapihalla pelata sählyä (ainakin niin, että yksi on maalissa ja yksi laukoo).

Orpokoti toimii täysin lahjoitusten varassa ja tässä paikassa on noin 30 lasta, koko lähialueella Kemangissa on kuulemma noin 260 orpoa lasta. Olot talolla olivat vaatimattomat, sisältä löytyi tosin yksi televisio, piano ja takapihalta pieni kenttä, missä voi pelata pallopelejä sekä soitteluhuone, jossa oli rummut, kitaroita ja kosketinsoitin. Tapasimme paikan johtajan, joka esitteli meille paikkoja.

Lopuksi saimme kuitin lahjoittamistamme tavaroista ja vastaanottovirkailija lausui rukouksen, jossa meitä kiitettiin lahjoituksistamme.

Takaisinpäin tullessa juutuimme aamuruuhkaan, menomatka talolle kesti alle puoli tuntia, mutta takaisinpäin tultiinkin sitten yli puolitoistatuntia. Oli jotenkin turhauttavaa todeta taas tämän kaupungin liikenteen mahdottomuus. Argh.

Pääsin kuitenkin 10.30:ksi Fitness Firstille ja juoksin puolisen tuntia juoksumatolla, jonka jälkeen kävin selkä-ja päähieronnassa Bellagio Mall:ssa, 30 minuutin hieronta maksoi 5 euroa.

Nyt odotellaankin jo Pasin saapumista Jakartaan ja lauantaiaamuna päästään reissuun ja sukeltelemaan Jakartan pohjois-puolelle parin tunnin venematkan päähän Thousand Islands nimiseen saaristoon. Edessä on neljä sukellusta ja yksi yö majoituksessa Pulai Sepa nimisellä saarella.

Kruisailua autolla, viimeinkin!

Ajoin tänään ensimmäistä kertaa meidän autolla Jakartassa. Harjoittelimme ensin kuskin kanssa uimastadionin läheisyydessä alueella, missä ei ollut paljon muita kulkijoita. Hyvin se lähti heti sujumaan, vaikka ratti onkin oikella puolella ja vaihteita vaihdetaan vasemmalla kädellä ja lisäksi liikenne on vasemmapuoleista. Harjoiteltiin vähän auton hallintaa ja parkkeeramista takaperin sekä etuperin.

Tämän jälkeen minä olin jo tyytyväinen ja valmis vaihtamaan osia kuskin kanssa, mutta kuski heittikin, että sinähän voit ajaa takaisin kotiin täältä stadionilta. No hetken siitä tuumasin ja ajattelin, no mikäpäs siinä, kokeillaan! Lähdettiin liikenteeseen ja matka meni ihan hyvin, kun ajettiin hiljaa liikenteen mukana. Koko ajan vilahteli vasemmalta ja oikealta mopoja ohi ja autot kiilasivat mitä pienimpään väliin. Mutta perille päästiin ilman vaurioita ja yliajettuja mopoilijoita.

Tärkeät säännöt, tarkkaile koko ajan kaikista peileistä, mitä takana tapahtuu, varsinkin, kun aiot kääntyä jonnekin. Ja koko ajan katsotaan tosiaankin peileistä, päätä ei kannata ruveta kääntelemään, silloin ei enää näe mitä edessä tapahtuu.

Käytiin kuskin kanssa vähän läpi myös tilanteita, jos poliisi pysäyttää tai sattuisi kolari. Esimerkiksi jos poliisi pysäyttää, niin poliisille ei ikinä pidä antaa mitään alkuperäisiä papereita autosta näytille, vaikka hän niitä pyytäisi. Autosta ei ikinä astuta ulos, ikkunan aukaisu riittää, jolloin poliisin kanssa voi keskustella mahdollisesta sakosta.

Kolaritilanteessa teoriassa ei pidä panikoida ja keskustelemalla koitetaan löytää syyllinen, mutta tässä maassa se on aina ulkomaalainen. Joten kolareita kannattaa välttää. Vauhti täällä on ruuhkista johtuen alhainen, joten lähinnä mieleen tulee, että naarmuttaisi jonkun toisen autoa tai antaisi pientä pusua vahingossa tungoksessa.

On olemassa myös lentävä lause: "Jos osaat ajaa Jakartassa, osaat ajaa missä tahansa muualla maailmassa".

Luultavimmin tulee tulevaisuudessa aina silloin tällöin ajeltua, esim. sunnuntaisin olisi hyvä mennä vaikka omin voimin futsal-treeneihin, mutta antaa kuskin silti pääsääntöisesti hoitaa nuo ajohommat, on se sen verran rasittavaa hommaa kuitenkin ja varsinkin kun kaupungin kaduista ei tiedä vielä kuitenkaan kovinkaan montaa kymmentä prosenttia.

Mukava oli kokeilla ja nyt tietää, että täällä pystyy ajamaan, kun vaan rohkeasti menee liikenteen sekaan!

E-Plus (English Plus) oppilaiden luona vieraana

Kävin sunnuntaina Bogorin takana pienessä kylässä, jonne meidät oli Kaisan kanssa kutsuttu erikoisvieraiksi viettämään E-Plus oppilaiden ulkoilmapäivää. E-Plus (English Plus) on koulu, jossa 7-15 vuotiaat lapset opiskelevat englantia varsinaisen koulun jälkeen muutaman tunnin päivässä. Opetusta on ilmeisesti viikon jokaisena päivänä.

Paikalla oli ehkä noin 50-60 lasta ja me Kaisan kanssa olimme päivän "tähtivieraita", pelasimme englanninkielisiä pelejä heidän kanssa ja heillä oli mahdollisuus puhua englantia "bulejen kanssa" eli tarkoituksena oli vähentää heidän arkuuttaan puhua englantia ulkomaalaisten kanssa.

Istuimme alkuun ringissä kahdessa eri ryhmässä, ja kaikki ensin esittelivät itsensä, mikä meni lapsilta todella hyvin, olimme itseasiassa melko yllättyneitä, kuinka hyvin pienetkin lapset puhuivat englantia. Tämän jälkeen esittelimme hieman Suomea vihkosten avulla, näytimme kuvia Suomesta ja kysyimme, mitä kuvassa näkyy heidän mielestään. Lapset saivat esittää meille kysymyksiä ja pelasimme myös hauskoja pelejä, esim. sellaisia, missä kaikki saivat arvuutella, mitä numeroa minä ajattelin väliltä 1-100 ja voittaja sai aina palkinnoksi kynän ja pyyhekumin.

Lopuksi pienet ryhmät esittävät englanninkielisiä esityksiä ja muutama vanhempi oppilas luki vitsejä tai runoja lavalla. Oli hauska päivä ja kävimme myös tutustumassa luokkahuoneisiin, missä lapset viikolla normaalisti opiskelevat, siellä heillä on myös mahdollisuus lainata kirjoja tai katsoa englanninkielisiä videoita.

E-Plus kotisivut englanniksi:

Englishplusbogor

Ryhmäkuva, jossa kaikki oppilaat ja opettajat sekä minä ja Kaisa.

E-Plus opettajat.

Minä pelaamassa numeropeliä lasten kanssa.