tiistai 27. huhtikuuta 2010

Matti Vanhanen vierailulla jakartassa

Pääministeri Matti Vanhanen on kolmen päivän vierailulla Jakartassa ja tapaa matkan aikana Indonesian presidentin Susilo Bambang Yudhoyonon tänään tiistaina presidentin palatsilla. Vanahsen seurueeseen kuuluu myös useita suomalaisia liikemiehiä.

Tapaamisen jälkeen pidetään konferenssitilaisuus, sekä myöhemmin illalla iltatilaisuus presidentin palatsilla. Matti Vanhanen tapaa vierailun aikana myös muita indonesialaisia talous-ja liike-elämän vaikuttajia, ministerejä sekä käy vierailemassa Kalibatan sankareiden hautausmaalla. Vanhanen poistuu maasta keskiviikkona.

Suomella ja Indonesialla ovat olleet hyvät diplomaattiset suhteet 1980-luvun alusta lähtien ja vuodesta 1990 lähtien suomalaisten yhtiöiden sijoitukset indonesiassa ovat olleet luokkaa $22.5 miljoonaa dollaria, lähinnä metsäteollisuudessa.

PS. Kirkuvatko lööpit Masan vierailun jälkeen, se jää nähtäväksi ?

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Ancol

Eilen illalla tuli käytyä pohjois-Jakartassa Ancol nimisellä alueella Bandar Djakarta nimisessä kalaravintolassa. Valikoimaa riitti tuoreissa kaloissa, valitsimme pöytään useita eri kaloja, jotka sai itse valita joko elävinä altaasta tai pakastelaukusta ja kaikki mitä valitsimme olivat erittäin maukkaita! Lisukkeena oli riisiä, vihanneksia ja monia maukkaita kastikkeita.

Paikka tuntui olevan erittäin suosittu, sijaitsi meren rannalla, paljon ihmisiä syömässä ja myös suosittu syntymäpäiväsankarien juhlapaikka, kuulimme ainakin seitsemän eri kertaa happy birthdayn illan aikana. Alueella oli mukava kävellä ja ilmakin oli ihan suhteellisen raikkaan tuntuista.

Ancolista pois lähtiessä ajoimme poliisien ansoittamaan "rysään". Olivat heittäneet verkot vesille, ilmeisesti tupakit olivat lopussa herroilla. Selkeästi viritetty ansa siis ja jouduimme maksamaan Rp. 200.000 siitä että ajoimme "väärällä" kaistalla. Tämä oli ensimmäinen kerta täällä ollessa, kun poliisit pysäyttivät.

Matka jatkui siitä sitten vielä epäonnisesti, kun toll roadia takaisinpäin tullessa ajoimme harhaan ja eksyimme Bogoriin vievälle tielle, josta seikkailimme sitten etelä-Jakartan kautta takaisin kotikulmille. Yöllä tosin Jakartassa on ihan "normaalia" ajella autolla, kun ei ole ruuhkia, joten matka sujui joutuisasti!

Tuli myös havaittua, että Jakartassa ei kannata pitkäksi aikaa eksyä ihan minne sattuu, sillä tullimaksut nousevat yllättävän korkeiksi, jos oikeata reittiä ei ala löytymään nopeasti. Selvennyksen vuoksi vielä todettakoon, että eilen emme olleet meidän kuljettajan kanssa liikenteessä, vaan kaverimme auton kyydissä, joten ehkäpä tästä syystä tuli pientä mutkaa matkaan.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Tänään ei ole muuta ohjelmaa täällä tiedossa, kuin leffojen katselua ja futsal-treenit viideltä iltapäivällä.


torstai 22. huhtikuuta 2010

Kaverit apuun - meitähän ei haukuta!

Sattuipa tässä eräänä päivänä Batamin saarella seuraavanlainen tapahtuma.

Mitä tapahtuu kun intialainen työntekijä haukkuu indonesialaisia työntekijöitä tyhmiksi?

Indonesialaiset kokoavat 5000 hengen joukon ja rupeavat mellakoimaan, intialaiset ja muutkin sataman työntekijät joutuvat pakemaan veneillä 400 poliisin saattamina karkuun. Neljä ihmistä loukkaantuu, 20 autoa poltetaan päreiksi, kunnes poliisi saa tyhjennettyä alueen ja poistettua mellakoitsijat piikkilanka aitojen toiselle puolelle.

Joten, kannattaa varoa, milloin haukkuu indonesialaisia tyhmiksi! Myöhemmin päivällä 10000 henkeä lauloi mellakan jälkeen kansallislaulua ja muita patrioottisia lauluja tapahtumapaikan lähellä. Voisiko tätä tapahtua Suomessa, jos vaikka ruotsalaiset rupeaisivat kettuilemaan samalla tavalla?

Grand Getaway

Grand Getaway. Siinä teema tämänkertaiselle paolle Jakartasta. Javana Spa sijaitsee noin 2,5 tunnin ajomatkan päässä Jakartasta etelään, 1200 metrin korkeudella vuorilla. Raitista ilmaa ja luonnonääniä.

Tyypillinen päivä Javana Spa:ssa menee suunnilleen näin:

05.30 herätys
06.00 patikointi vesipuotuksille, aamu-uinti ja terveysmehu
07.00 aamupala
09.00 aerobikki
10.00 jooga
11.00 spa -time, esim. sauna tai kuuma kylpy
12.00 spa-hoito
13.00 lounas
14.00 iltapäiväkävely
15.00 jumppa
16.00 spa-hoito
18.30 coctail
19.00 illallinen
21.00 nukkumaan ;)

Oli todella mukavaa päästä luonnon helmaan pois kaupungin melskeestä ja loma tuntui todella terveelliseltä. Nyt low-seasonin aikana Javana Spa:ssa ei ollut paljon muita ihmisiä, joten oli senkin puolesta mahtavat puitteet. Ruoka oli terveellista ja jumppatunnit tehokkaita.

Javana Spa:ssa ei ole televisioita, puhelimia, radiota eikä internettiä, joten ainoaksi aktiviteetiksi päiväohjelman lisäksi jäi kirjojen luku ja päikkäreiden otto. Olimme täällä lomalla neljä päivää, kolme yötä.

Aamuisella terveysmehulla vesiputouksella.

Vesiputous numero 4.

Vesiputous numero 1 ensimmäisenä aamuna. Vesi kohtuullisen viileätä, mutta hyvin herätti!

Näkymiä vuorille ja laaksoon pihalta.

Aamuaurinko.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Mellakka Pohjois-Jakartassa

Keskiviikko aamuna kello kuuden aikaan Pohjois-Jakartassa alkanut mellakka johti kolmen ihmisen kuolemaan ja ainakin 144 loukkaantui, osa kriittisesti. Satpol PP, yleisen järjestyksen valvojat olivat tulossa paikalle kahden raivaustraktorin kanssa tuhoamaan kiellettyjä rakennuksia ja erästä porttia hautausmaan läheltä, mutta paikalliset asukkat olivat tulleet vastustamaan tätä, luullen, että hautausmaalta tuhotaan myös 1800-luvulta peräisin oleva pyhä hauta.

Mellakka alkoi hieman ennen kello seitsemää, asukkaita oli mellakassa mukana aluksi noin 400 ja Satpol PP:n joukkoja noin 2000. Varustus asukkailla: machetejä, sapeleita, molotovin coctaileja, bambukeppejä, kiviä. Varustus Satpol PP:llä: normaali mellakkavarustus, kyynelkaasuja, vesitykkejä.



Samaan aikaan paikalle tuli vielä noin 700 poliisia rauhoittamaan tilannetta, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, raivostunut väkijoukko hakkasi kuoliaaksi ainakin kaksi järjestyksen ylläpitäjää ja nämä vastasivat hakkaamalla maassa makaavia mellakoitsijoita kriittiseen sairaalakuntoon. Paikallinen televisio näytti livenä kuvaa paikalta, mitä tänään on lehdissä kritisoitu liian välivaltaisen materiaalien lähettämisenä suorana televiosta.

Kahden aikaan iltapäivällä mellakoitsijoita oli arvioiden mukaan jo 1000 ja sairaalaan lähellä puhkesivat vielä kovat taistelut, ennenkuin iltaa kohden tilanne alkoi rauhoittumaan, kun näiden kahden ryhmittymän väliin lähetettiin 300 kovan linjan FPI (hardline Islamic Defender's Front) jäsentä.

Mellakka jatkui vielä ryöstelynä, autojen poltteluna, talojen valtauksena ja Satpol PP:n jäsenten jahtaamisena, asukkaat mm. etsivät loukkaantuneita sairaalasta, päästääkseen hakkaamaan heitä vielä kepeillä. Sairaanlan johto oli kuitenkin ovela ja lähetti ainakin osan loukkaantuneista virkailijoista turvaan veneillä sataman kautta salaiseksi luokiteltuun paikkaan.

Presidentti SBY on pyytänyt täyden selvityksen tapahtuneesta, sillä tämä oli suurin mellakka moneen vuoteen Jakartassa ja johtui moninen lähteiden mukaan jälleen kerran puutteellisesta informaatiosta ja väärinkäsityksestä.

Lisäksi Satpol PP:tä on syytetty liiallisesti voimankäytöstä ja puutteellisesta mellakanhallinnasta. Satpol PP ei siis ole poliisien joukkoja, vaan oma erillinen organisaationsa, jonka jäsenet ovat monesti kouluttamattomia nuoria miehiä, joiden palkka on todella alhainen, mutta Jakartan kaupunkin on kuitenkin päättänyt, että se tarvitsee heitä poliisin lisäksi turvallisuuden ylläpitämiseksi. Heidän työn kuvaansa kuuluu myös esimerkiksi asukkaiden häätäminen pois slummialueilta, jos kaupunki tarvitsee maata johonkin muuhun käyttöön.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Mopoiljat kuriin

Jakartassa alkoi tällä viikolla poliisien ylläpitämät tehotarkastukset mopoilijoiden kuriin saamiseksi. Tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta ja saada Jakartan kaoottinen liikenne toimimaan edes hieman paremmin. Valvonnan alla ovat erityisesti myös bussit ja julkisen liikenteen muut kulkuvälineet, kuten minibussit, jotka yleensä tuppaavat pysähtymään minne tahansa keskellä tietä ottaakseen matkustajia kyytiin.

Mopoilijoita siis pysäytetään ja poliisi valvoo erityisesti kypärän käyttöä, kypärän täytyy täyttää liikenneturvallisuus vaatimukset, mopojen kuntoa tarkastellaan ja lisäksi valvotaan oikeata ajosuuntaa.

Kyllä, Jakartassa erityisesti mopoilla ei yleensä tunnu olevan mitään sääntöjä ja ne voivatkin ajaa aivan hyvin liikennettä vastaan, koukata jalkakäytävien kautta tai tehdä kiellettyjä U-käännöksiä. Havaituista puutteista jakartalainen mopoilija voi seuraavien viikkojen aikana saada sakkoja ( 8-20 eur ) tai maksimissaan yhden kuukauden vankeutta. Karu meininki siis pahimmillaan, jos huono tuuri käy, kuukausi linnaa...

2300 liikennepoliisia on valjastettu ympäri Jakartaa tarkkailemaan ja sakottamaan mopoilijoita. Toivottavasti myös mopoilijat ottavat valvonnan tosissaan ja liikenne saadaan turvallisemmaksi ja sujuvammaksi kaikille siellä liikkujille., ihmiset ovat vähemmän stressaantuneita ja työteho kasvaa työpaikoilla!


lauantai 10. huhtikuuta 2010

Blowfish kahakka

Olimme pääsiäislauantaina Teijan ja Petterin kanssa viettämässä heidän toiseksi viimeistä iltaansa Jakartassa ja päätimme mennä hienoon ylemmän luokan yöklubiin meidän lähellä, Blowfishiin. Otimme taksin ja pääsimme pienen säädön jälkeen paikalle, sisäänpääsymaksu oli Rp. 100.00, joka sisälsi sisäänpääsy drinkin. Kiersimme hetken aikaa paikkaa ja istahdimme sohvalle, jonne tilasimme pullon kuohuviiniä kolmeen pekkaan.

Oli mukavaa ja hauskaa, kunnes noin puoli kahden aikaan yöllä alkoi tapahtua. Dj sammutti musiikin ja valot pamahtivat päälle ja aulasta kuului melkoista meteliä. Ihmisevät alkoivat kerääntyä jonoon ja heitä kehoitettiin poistumaan klubista.

Aulassa oli turvamiesten ja ulkopuolelta tulleiden miesten välinen kahakka, jossa lopulta kuoli yksi henkilö ja kaksi loukkaantui kriittisesti. Aseina käytettiin machetejä, puukkoja ja samuroita sekä tuoppeja. Kaikki oli alkanut kuulemma pari tuntia aikaisemmin asiakkaan ja turvamiehen välisestä väärinkäsityksestä, asiakas vaati klubista vapaata pöytää, mutta sellaista ei turvamiehen mukaan ollut tarjolla. Asiakas suuttui tästä ja tuli parin tunnin päästä takaisin kymmenen kaverin kanssa ja aloitti tappelun turvamiesten kanssa. Ulkopuolella oli huhujen mukaan ollut jopa 65 henkilöä, mutta tätä ei ole vahvistettu.

Klubin sisältä hajoitettiin tuoleja, pöytiä ja peilejä, ja vahvistamattomien huhujen mukaan lehdissä olleiden tietojen vastaisesti kaikkia asiakkaita ei saatettu turvallisesti ulos klubista kahakan aikana. Osa ohjattiin myös umpikujaan, josta he joutuivat kiipeämään aitojen tai jonkinlaisten esteiden yli turvaan. Kaikkea sitä voi siis sattua, meillä sattui varsin huono tuuri, kun juuri tuona iltana satuimme tähän klubiin. Kenelläkään asiakkaista ei kuitenkaan lopulta sattunut mitään!




Navigatio eli Teija ja Petteri Jakartassa

Navigatio oli meillä kylässä Jakartassa reilun viikon ja kerettiin tehdä paljon asioita ihan vaan kotosalla olon lisäksi. Navigatiokin oli tyytyväinen, kun sai parin kuukauden reissun jälkeen olla edes hetken "kotona" eikä aina hotellihuoneissa ja rinkat selässä tetsaamassa maantiellä.

Tässä pientä kuvamateriaalia viikon varrelta:

Kävimme Monaksen huipulla...

Ihastelemassa Jakartan kathedraalia ulkopuolelta...


Tutustumiskierroksella kaakkois-aasian suurimmassa moskeijassa, Masjid Istiqalissa, jonne mahtuu 200.000 ihmistä sisään...












Urheilimme hieman Wiillä, hauskaa oli...


Todistimme kauppakeskuksen tulipaloa...



Kävimme kulttuurikierroksella kansallismuseossa lauantaiaamuna yhdekseltä ja tämän jälkeen tuliaisostoksilla...


Pääsiäisateria...


Pääsiäisroihu altaalla ja skumpat...


"Shoppailimme" Grand Indonesia Shopping Townissa, mikä on yksi kaakkois-aasian suurimmista ostoskeskuksista...itseasiassa emme tainneet ostaa täältä juuri mitään, kävimme vain ihastelemassa kalliita kauppoja ja söimme hyvän lounaan.






...ja kuntoilimme paljon alakerran kuntosalilla melkein joka aamu, jonka jälkeen altaalle aurinkoa ottamaan!






Lomailua ja surffia Balilla

Suuntasimme siis Balille torstaina 25.3 tapaamaan Teijaa ja Petteriä, jotka olivat Aasian kiertueensa loppupuolella ja eksyneeet nyt Balille. Treffit oli sovittu ThreeBrothersBungalows nimiseen hotelliin Legianin alueella.

Lähdimme kohti lentokenttää hyvissä ajoin 2,5 tuntia ennen koneen lähtöä, mutta yllätyksenä matkalla olikin jalkapallo-ottelun takia oletettua enemmän ruuhkaa ja myöhästyimme lähtöselvityksestä ja koska kone oli ylibuukattu, joten meidät siirrettiin seuraavalle lennolle.

Myöhemmin selvisi, ettäj jalkapallo-ottelun yhteydessä yksi kannattaja oli hakattu kuoliaaksi ja hänen kaverinsa kriittiseen tilaan. Että näin alkoi matka normaalina torstai-iltapäivänä kohti Balia.

Lentokentällä kotimaanterminaalissa oli kova hässäkkä, meidät ohjattiin sitten kuitenkin Lion Airin King Loungeen odottamaan seuraavaa konetta, joten saimme syödä ja juoda siellä hyvitykseksi ihan hyvin.

Päästiin lopulta koneeseen noin kuuden aikaan ja olimme sitten illalla yhdeksän jälkeen hotellilla, jossa Teija ja Petteri olivatkin meitä jo vastassa hotellin aulatiloissa. Tsekattiin sisään, otettiin tervetuliaismaljat ja käytiin syömässä ja vaihdettiin kuulumisia!


ThreeBrothersBungalowsin sisäpihaa.

Navigation jäsenet löytyivät Balilaisesta kukkapuskasta. Teija ja Petterihän ne siellä lymyävät.


Kuta Beachillä.


Perjantaina aamupalan jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Kuta Beachiä Legian beachin kautta ja katsastamaan mahdollisia surffimestoja. Kutalta löytyikin hyvä surffikoulu Poppies Lane ykkösen läheltä, jonka kautta pääsin kokeilemaan surffausta ensimmäistä kertaa elämässä. Oli todella siistiä ja ensimmäiset aallotkin tuli nyt siis otettua Kutalla. Tässä muutamia kuvia laudan päällä temppuilusta. Hintaa kolmen tunnin kurssille tuli noin 35 taalaa.

Naamakaan ei palanut, kun laittoi tarpeeksi sinkkiä naamaan ennen veteen menoa. Kurssiin kuului ensin hieman teoriaa ja sitten kuivaharjoittelua rannalla, jonka jälkeen kaksi noin tunnin sessiota vedessä. Yllättävän rankkaa puuhaa, kiinalaiset tytöt lopettivat jo ensimmäisen tunnin jälkeen, yksi heistä kyllä pysyi ihan hyvin laudan päällä myös.


Tässä melotaan vauhtia, ennekuin aalto tulee...

...ja siinä se on!

..ja kuinkas sitten kävikään?

Vauhtia riitti ja tässä meinasi tulla törmäys kiinalaisen tytön kanssa, joka oli samalla tunnilla. Onneksi kerkesin väistää kuitenkin hyppäämällä pois laudan päältä.

Perjantai-iltana pidettiin sitten kurssijuhlat Teijan ja Petterin kanssa ja käytiin muutamassa Kutan klubissa juhlimassa teemalla "osta yksi, saat toisen ilmaiseksi". Hotellille palatessa oli yöllä vielä siistiä käydä yöuinnilla ja ottaa muutama hörppy Bintangista kuun valon loisteessa.

Lauantai menikin sitten aika pitkälti hotellin altaalla makoillessa iltapäivään saakka, jolloin lähdimme tapaamaan Nusa Dua nimiseen paikkaan Petterin poikaa ja hänen vaimoaan, jotka lensivät Balille samana päivänä Suomesta. He tulivat hieman myöhässä, joten kerkesimme ennen sitä käydä syömässä Jimbaran beachilla paikallisessa kalaravintolassa ja ihastelemassa auringonlaskua. Oli mahtava paikka! Kiitoksia Beukoboomille vinkistä!

Sunnuntaina sitten kerkesimme vielä vähän lokoilemaan altaalla, pienen pientä shoppailua ja ruokailu vielä Legian pubissa ennen paluuta Jakartaan. Yksi asia, mikä Balissa alkoi ärsyttää oli jatkuva myyjien huutelu kadulla kävellessä, rauhassa ei saanut olla ollenkaan ja liikaa australialaisia turisteja ympärillä. Muuten oikein mukavat paikka jälleen kerran, kaikkien meidän mielestä hieman yliarvostettu kylläkin ja vähän liian täyteen pakattu.