Liityin tänään jäseneksi Indonesian Heritage Society (indonesialainen perinneyhdistys) nimiseen järjestöön, joka toimii Jakartassa. Yhdistys on toiminut jo 40 vuotta ja toimii vapaaehtoisvoimin ja tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden tutustua indonesilaiseen kulttuuriin sekä tukea sitä omalla toiminnallaan.
Kävin tänään aamupäivällä rekistöröitymässä heidän kirjastossaan jäseneksi ja sain hieman koulutusta kirjaston toiminnasta, jossa olisi tarkoitus tehdä vapaaehtoistyötä ainakin pari-kolme kertaa viikossa.
Järjestöllä on myös paljon muuta toimintaa, joihin voisi olla mukava osallistua ja pääsee myös tapaamaan uusia ihmisiä monista eri maista. Jäseniä näytti olevan tällä hetkellä 40:stä eri maasta.
Jäsenet voivat liittyä myös "Explorer"-ryhmiin tai "Study"-ryhmiin.
Explorerit eli retkeilijät tekevät säännöllisiä tutustumisretkiä erilaisille toreille, museoihin tai historiallisiin/kulttuurisiin paikkoihin. Studyt eli opiskelijat puolestaan voivat opiskella tekstiilejä, kirjallisuutta, keramiikkaa, etnisiä ryhmiä, historiaa sekä taidetta.
Yhdistys järjestää myös 2-10 päivää kestäviä kulttuurimatkoja eri puolille Indonesiaa useita kertoja vuodessa.
Jäsenet voivat myös tehdä seuraavaa:
- osallistua luennnoille
- opiskella museo oppaaksi.
- koordinoida ryhmiä
- kirjoittaa/editoida viikottaista uutiskirjettä
- valokuvata
- suunnitella ja marketoida uusia julkaisuja ja tuotteita
- osallistua IT-työhön
- opettaa lapsille kansainvälisissä kouluissa indonesialaista kulttuuria
- opettaa englantia museoiden henkilökunnalle
Aloitellaan kuitenkin varovaisesti tämä homma, eli menen perjantaina aamupäivällä ensimmäiseen vuoroon kirjastoon ja laajennetaan osaamisaluetta sitten jatkossa muiden puuhien suuntaan.
Lisää yhdistyksen toiminnasta heidän verkkosivuiltaan:
Indonesian Heritage Society
Address:
17th Floor, Sentral Senayan 1
Jl Asia-Afrika 8 (adjacent to Plaza Senayan)
Phone: (+62) 21 572-5870
Email: info@heritagejkt.org
Website: www.heritagejkt.org
Kuulostaa hyvältä! ei muuta kuin mukaan vaan
VastaaPoista