Blitmegaplex sijaitsee Grand Indonesian yhteydessä ja XXI Plaza Indonesian kuudennessa kerroksessa. Molemmat teatterit ovat viimeisen päälle hienoja, XXI tuntui kuitenkin kotoisammalta ja rauhallisemmalta kuin uudempi Blitzmegaplex.
Leffaan meno ei täällä kuitenkaan aina ole niin helppoa ruuhkien takia, perjantaina normaaliolosuhteissa noin 15-20 minuutin matkaan menikin yllättäen melkein 45 minuuttia ja saimme melkein juosta lippukassalle, jotta ehtisimme näytökseen ajoissa.
Lisäksi leffa olikin alkanut pyöriä 5 minuuttia aikaisemmin, kuin mitä aikataulu antoi ymmärtää, joten hiippailimme sitten pimeässä omille paikoillemme, mutta tämä ei tainnut juuri ketään haitata, sillä sali oli melkoisen tyhjä kello kolmen näytöksessä. Penkit hyvät ja kangas riittävän suuri, äänestoisto kohdallaan (lue: varsin lujall ).
Leffan jälkeen (Nine) kävimme syömässä Plaza Indonesiassa ja paluumatka kotiin maksimissaan viiden kilometrin päästä kesti suunnilleen tunnin. Ruuhkia välttääkseen kuski myös pujotteli Jakartan kapeilla kujilla erään kampungin läpi, oli ihan jännittävää pimeällä, onneksi mahduttiin ajamaan, eikä tullut montaa autoa vastaan kapeilla kujilla.
Kuski luuli jo melkein eksyneensä, kun tie näytti päättyvän, mutta sitten tien vieressä istunut mies sanoi meille moneen kertanan, että kyllä sieltä pääsee, bisa bisa...ja niinhän sieltä mahduttiin jatkamaan matkaa kulman takaa.
Ja ruuhkiin on muuten jo tottunut, joten niissä mateleminen on jo "normaalia" eikä viitsi turhaan hermostua, koska asialle ei juurikaan mitään voi tehdä. On vain sopeuduttava, ja perillehän aina pääsee, matkan kesto voi vaan vaihdella ;) No on se kyllä välillä varsin ärsyttävää...
Samalla reissulla nähtiin myös siis rikas ja köyhä Jakarta, jättiläismäiset ostoskeskukset ja kampungit vierekkäin, isot ovat erot rikkaiden ja todella köyhien välillä täällä. Ensin voit ihailla ilmastoidussa prameassa luksusostoskeskuksessa Louis Vittonen käsilaukkuja ja tämän jälkeen ajat kampungin läpi, jossa ihmiset asuvat ränsistyneissä taloissa, pitävät pieniä puotejaan auki asuntojensa ulkopuolella tai myyvät ruokaa kärryistään kaduilla ja yrittävät tulla toimeen hyvin, hyvin pienellä rahalla.
Ja niitä mopoja, niitä vilistää edelleen joka puolelta ohi.
Onks teillä kirjat mukana autossa? pelikortit...viihdykettä, että kestää ruuhkassa odottelun?
VastaaPoistaJa juomia. Kätevin on pieni kylmälaukku jossa joko vain kylmiä juomia kunkin makuun tai lisänä vielä muutama kylmäkalle jos mahtuu. Ei siis tarvitse mennä minnekään kaljalle, kun seuraa kaupungin ruuhkaa ja muuta menoa olut kädessä ja hyvässä seurassa :-) olettaen et kuski on ratissa...
VastaaPoistaAutossa on yleensä vainvettä, sanomalehti ja jotain aikakausilehtiä...olutta ei yleensä ole, mutta erittäin hyvä idea, täytyy joskus kokeilla!
VastaaPoistaKuski on ratissa, itse täällä ei vielä ole uskaltanut ajella. Välillä on ihan hauskaa räpsiä valokuviakin kaupungin vilinästä autosta käsin.
Kannettava playstation olisi yksi vaihtis, mitä voisi kanssa kokeilla autossa tai dvd-soitin ;)