On vierähtänyt hetki edellisestä tilannepäivityksestä, mutta emme anna sen haitata. Tidak apa-apa, sedikit-sedikit, lama-lama, menjadi bukit! Tarkoittaa suunnilleen, että "no problem" ja "take it one step at time". Bahasa indonesian opiskelu voi välillä olla hyvinkin hauskaa, kun yrittää ymmärtää ja lausua sanoja. Opiskelussa olemme edenneet jo toiseen kappaleeseen ja saaneet kovasti kehuja indonesialaisilta sähköposti kavereilta, kun olemme väkärtäneet muutamia alkukantaisia lauseita maileihin.
Facebookissakin on jo kolme uutta kaveria, kiitoksia kovasti Helille, Hetalle ja Elinalle, joiden kautta saimme Henghin ja Ambin yhteystiedot. Auttaa varmasti kovasti, kun on tuttuja, joilta voi kysyä apua kulttuurishokin yllättäessä.
Kirjahyllyn ja tavaroiden perkaaminen on edennyt myös eteepäin kovasti, pois heitettävien listalla on tullut pari laatikkoa kirjoja ja kaksi muovikassillista tavaraa, toinen kassillinen sekalaista tavaraa, mm. vanhoja kasetteja ja Suomen Yhdyspankin pankkikirja 80-luvulta...toinen kassillinen erinäisiin elektronisiin laitteisiin liittyviä johtoja, joilla ei enää ole käyttöä, kts. kuvat.

Tänään päivän kuvana on Legendaarinen SYP:n pankkikortti:

Lisäksi viikonloppuna tuli viriteltyä käyttöön Acerin Aspire One miniläppäri, tämä blogiteksti on nytten sitten näpytelty kotisohvalta käsin. Koneesta olisi tarkoitus tehdä reissuläppäri ja sillä olisi tarkoitus alkuun tulla toimeen Jakartassa, kunnes saamme asuntoon internet-yhteyden ja normaalikokoisen kannettavan.
Melkoisen käteväksi peliksi on osoittumassa, mobiililaajakaistayhteyden muodostaminen käy Ubuntu 8.10 jakelulla erittäin nopeasti muutamalla klikkauksella ja mahdollistaa nettiin pääsyn mistä vain kännykän ja läppärin kulkiessa mukana.
Koneesta löytyy mukavasti tehoja, 1.6Mhz prosessori, 1Gt muistia. 120Gt kovalevy, 8,9" näyttö, 3 USB paikkaa ( Canon Ixus 30 tunnistettiin ilman ongelmia ), sekä muut normaalit liitännät. Näppäimistö on riittävän iso ja touchpad toimii tarkasti. Hintaa laitteella Veikon Koneella 269 eur, suosittelen! Mukana tuleva käyttöjärjestelmä kannattaa ehdottomasti vaihtaa USB tikun avulla Ubuntu 8.10 jakeluun. Laitteen akkukesto on noin pari tuntia, joten mahdottoman pitkään työskentelyyn ilman verkkovirtaa Acerilla ei pääse.
Tämä laite tulee olemaan tärkeä yhteydenpito väline toisella puolella maapalloa, kauan eläköön Skype, Facebook ja Hotmail!

Terima Kasih, Acer!
Kiitoksia, Acer...ja Ubuntu ;)
No moro, Kurvin Kuningas! Hihii, mahtava idea tää blogi, laitan ilman muuta lukulistalle! Mie pidän blogissani murjotustaukoa (ei-toivottavat ainekset lukee sitä ja toivoisin että ne luulis että oon kuollu...) mutta lupaan palata entistä ehompana helmikuun puolella viimeistään asiaan! Niin, ja oon jo alkanu suunnittelemaan matkaa Jakartaan ensi talvelle...voidaan sit vertailla miniläppäreitä livenä :)
VastaaPoistaHep hei!
VastaaPoistaKurvin Kuningas iloitsee, että lukijoita riittää, vastavuoroisesti Kuningas on seurannut Laurakaisen blogia hyvinkin säännöllisesti. Pysytään linjoilla ja tervetuloa kylään ja ensi viikonloppuna taidetaankin nähdä tupareissa...